Ikkunoiden ja ovien huollot

Ikkunoiden ja ovien käyttöikä pitenee säännöllisellä huollolla

Ikkuna on seinärakenteen arvokkain komponentti ja siksi on erityisesti syytä kiinnittää huomiota sen elinkaareen. Huoltamattomana sen käyttöikä jää lyhyeksi ja siitä aiheutuu muille rakenteille ongelmia ja riskejä. Uusimalla kuluvat komponentit päästään suunnitellun elinkaaren loppuun ja usein ikkuna säilyy käyttökelpoisena huomattavasti pidempäänkin.

Ikkunasaneeraus on yksi kalleimmista suurista remonteista, joita rakennukseen tehdään. Normaalisti se tehdään kerran rakennuksen elinkaaren aikana ja tähän pääseminen edellyttää ikkunoiden kunnon aktiivista seuraamista. Nykyaikaiset MSE-tuotteet ovat erittäin pitkäikäisiä, mutta vaativat kuluvien osien ajoittaista uusimista.

Ikkunoiden huollon kustannukset saattavat nousta pitkällä aikavälillä uusimista suuremmiksi, mikäli huollon toteutus on hallitsematon. Huollon tarve ajoittuu ikkunoissa yleensä materiaalien ikääntymisen ja olosuhteiden mukaan, jolloin se esiintyy useina yksittäisinä huoltokäynteinä samaan aihepiiriin kuuluvien ongelmien korjaamiseksi. Tällöin kustannukset karkaavat nopeasti ja yksittäiset käyntikerrat nostavat perushuollon kalliimmaksi kuin koko ikkunan uusimisen. Huolto tulisi tämän vuoksi aina tehdä harkitusti ja käydä yhdellä kerralla läpi koko talon ikkunakanta. Näin yksittäiset yli sadan euron korjauskäynnit / osa, putoavat muutamiin euroihin / komponentti.

Säännöllisen huollon etuja ovat mm.

Wintekin huoltopaketti kattaa työvaiheet alkukartoituksesta huoltoraporttiin ja -vinkkeihin. Yleisimpiä huoltotoimenpiteitä ovat

Huollon yhteydessä voimme myös toteuttaa ikkunaan muutoksia ja modernisoida niitä. Voimme mm. päivittää välisuljinlaitteet ja tuuletusmekanismit uudempiin helppokäyttöisempiin, tehdä hätäpoistumisteitä, vaihtaa pintahelat asunnon tyyliin sopiviin (valkoinen, kromi, messinki yms.), varustaa ikkunat paremmilla turvalaitteilla (aukeamisenrajoittimet, sokeat helat, ym.).

Huollon jälkeen luovutamme asiakkaalle ikkuna- ja ovikohtaisen raportin tehdyistä toimenpiteistä ja odotettavissa olevista korjaustarpeista jatkossa. Asiakkaat voivat liittää tämän mukaan omaan PTS.

Asukkaat voivat myös itse lisätä ikkunoiden ja ovien käyttöikää. Mekanismien voitelu, tiivisteiden tarkastukset ja helaruuvien kiristys kuuluvat ikkunan normaaliin käyttäjän huoltotoimiin. Kaikkiin näihin käyttäjät saavat halutessaan opastuksen huoltomme ollessa paikanpäällä.

 

Ota yhteyttä. Kerromme mielellämme lisää ikkunoiden ja ovien huollosta.

 

Takaisin Palvelut sivulle.